|
KAUKOLÄMPÖ
Kaukolämpötoiminnalla on Outokummussa pitkät perinteet. Jo 1950-luvulla on ensimmäiset kiinteistöt liitetty kaukolämpöön. Vuosien saatossa on asiakasmäärä kasvanut ollen tällä hetkellä noin 215. Kaukolämpö onkin saanut tunnustusta vaivattomana ja ympäristöystävällisenä lämmitysmuotona.
Kaukolämmön tuotanto
Kaukolämmön tuotanto on keskitetty kokonaisuudessa Lämpökeskus Miiluun, Kehkolaan. Laitosta on rakennettu useassa vaiheessa. Vuonna 1997 valmistui öljykattilalaitos, joka koostuu kolmesta raskasöljykattilasta, yhteisteholtaan 22 MW. Ensimmäinen kiinteän polttoaineen 10 MW:n kattila valmistui vuonna 2002 ja toinen,7 MW:n, kattila vuonna 2008. Näillä investoinneilla on pyritty irti öljyriippuvuudesta sekä lisäämään kaukolämmön hintavakautta ja ympäristöystävällisyyttä. Tavoitteena on näillä kiinteän polttoaineen kattiloilla, KPA1:llä ja KPA2:lla, päästä energiantuotannossa polttoaineiden osalta noin 90%:n kotimaisuusasteeseen.
KPA2:n ansiosta tuotanto voidaan hoitaa kesälläkin kiinteällä polttoaineella. Aikaisemmin kesäaikainen tuotanto oli öljyllä.
Vuoden 2008 energianmyynti oli noin 53 000 MWh.
Lämpökeskus Miilu
Polttoaineet
KPA 1 ja 2 käyttävät polttoaineina purua, kuorta, kutteria erilaisia puuhakkeita sekä jyrsinturvetta. Määrä on vuositasolla noin 70 000 i-m3, eli keskimäärin yksi täysperävaunurekallinen vuorokaudessa. Maksimi vuorokausikulutus on noin 500 - 600 i-m3 haketta.
Polttoaine hankitaan pääasiassa yhdeltä päätoimittajalta, mutta myös paikallisten pientoimittajien osuus on merkittävä. Paikallisen polttoaineen osuus onkin ollut koko ajan kasvussa.
Raskaan polttoöljyn osuus energiasta oli vuonna 2008 noin 18%.
Verkosto
Nykyisellään verkostoa on noin 25,5 km ja kaukolämmöllä lämpiävää rakennustilavuutta on noin 1 050 000 rak-m³. Uusia liittyjiä liitetään verkkoon muutamia vuosittain. Verkostosaneerauksilla pyritään pitämään lämmöntoimitus häiriöttömänä ja taloudellisena.
 Kaukolämpölinjaa valmistumassa
Energiamittaus
Kaukolämpöenergian mittaus tapahtuu asiakkaan lämmönjakohuoneessa energiamäärämittarilla, joka mittaa veden virtausmäärän ja lämpötilaeron kaukolämmön meno- ja paluujohdon välillä. Näistä lähtöarvoista lämpömäärälaskuri laskee asiakkaan kuluttaman energian. Laskurin lukemat asiakas ilmoittaa pääsääntöisesti itse laskutukseen kerran kuukaudessa.
Outokummun Energia Oy:n toimittaman kaukolämmön hinta on alle valtakunnan keskitason.
 Kaukolämpömittaus
|
|
|